keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Ylökkin epikset

Blogi on ollut vähän tauolla, mutta paljon hyviä asioita on tapahtunut lyhyellä aikaa. Sekä Disa että Alice on oppinut kepit ja menevät siis ilman ohjureita, sikäli ohjaan kunnolla. Molemmat ovat myös alkaneet hakea esteitä, tosin varsinkin Disan kanssa tulee ongelma, jos olen myöhässä tai ohjaan huonosti hän hakee itselleen esteet. Alice kulkee pääosin Ninnin ohjauksessa kesän, toki sovimme niin, että välillä ohjaan häntä itsekin. Alice näytti minulle episviikolla treeneissä, kuinka osaa kepit tehdä ilman ohjureita ja päätin siis että epiksissä tehdään 1-2-luokkaisten radan vaikkei vielä kisavalmiita ollakkaan. Disan kanssa oli selvää mennä tuolle radalle, sillä kisastartit on tarkoitus aloittaa tänä kesänä.

Epiksissä jännitin kovasti, ja välillä olin jättää starttaamatta kokonaan. Rataantutustuessa oli muutama haastava paikka johon kiinnitin huomiota ja pyrin varmistamaan itselleni ko paikat. Ajattelin, että Disa hakee putket niin hyvin, että toisten kompastuskivi A:n ali menevä putki ei ole meille ongelma, olihan putken "menopää" selvästi kaukana A:sta. Ohjasin Disan putkeen ja näytti jo siltä, että hän sinne menee. Otin sivuaskeleen kohti putken toista päätä ja samalla kohti A:ta, Disa vaihtoi samalla kurssiaan (tottakai, niinhän mä ohjasin) ja siellä A:llahan hän oli ja hylly tuli. Loppurata meni hienosti. Kepeiltä oltaisiin saatu 5 ja kielto, koska jouduin kahdesti uusimaan, mutta lopulta ne meni. Tosi hienoja juttuja radalla oli, esimerkiksi ohjasin vasurilla hyppäämään edestäni oikealle ja Disa hyppäsi jo valmiiksi oikein päin ja ilman itsensä kiertämistä päästiin jatkamaan matkaa.

Alicen kanssa starttia jännitin kovasti, etenkin keinua ja keppejä, mutta kun olin jo ilmoittanut olihan se pakko mennä ;) Alicen kanssa korjasin osan virheistäni mm tuon putkeen ohjauksen. Rimat oli 35cm korkeudessa ja Alice liisi noin 10cm korkeammalta yli, oli aika söpön näköinen, mutta parempi niin, kuin juuri ja juuri yli :D. Keinu meni todella hienosti, kun kävelin rinnalla ja himmailin Alicea. Muutenkin otin tosi varman päälle ohjauksissa. Alice haki esteitä tosi hyvin ja oli ajoissa ohjaamassa kaikille. Kepeillä oli hieman vaikeutta, ensin saimme 5 ja sitten pääsimme yli puolen välin, jonka jälkeen Alice tuli pois(kielto). Aloitimme alusta niin, että menin ohjaamaan toiselle puolelle, hups vaan typy meni kepit oikein. Keppien jälkeen tein valssin, jotta pääsimme jatkamaan matkaa. Loppurata meni hienosti ja tuloshan sieltä tuli :) Medeissä vain kaksi tulosta ja Alice oli luokkansa toinen. Aika hyvin tytöltä, joka harrastanut vasta vajaan kauden agia :)

Demi on ollut aika tuulella käyvä treeneissä, välillä menee tosi hyvin ja välillä tuntuu ettei mikään onnistu. Demi lähti mukaan ja hetken mielijohteesta ilmosin hänetkin mukaan. Selvää oli, että Demi starttaa mölleissä, jos starttaa. Demin kanssa saatiin lähtölupa ja menimme radalle. Otettuani pannan pois, Demi alkoi hömpöttään, ei suostunut istumaan ja alkoi leikkiä. Hetken yrityksen jälkeen, päätin lähteä radalle ja kutsua hänet lennosta mukaan. Tämä toimi. Demin radalla hienoja juttuja, mutta kävi kiertämässä esteitä saaden liikaa kieltoja. Erityisesti putkihakuisuus oli superia, mutta heti mun ollessa liikaa edellä Demi kiersi esteen. 

Kaikkien radoilla oli siis hyviä juttuja, peilistä löytyy syy. Lopulta kuitenkin jäi hyvä fiilis. Ihan niin hyvä, että päätin ilmota Disan ekoihin virallisiin startteihin ;) Näistä juttua seuraavassa..