Hui! Uskalsimpas!

Meinaan luoda tän blogin ja kirjottaa ihka ekan jutun. Jee!
Joo siis, oon miettiny jo pitkään onko musta blogaajaks, ja tehny vähän tausta työtä. Miettiny metsälenkeillä kirjotuksia ja kuvia, sommitellut kuvia ja tekstejä. Miettinyt riittääkö facebookissa koirien ja omien kommelluksien jakaminen, vai onko blogi oikea paikka tähän. Ainoa asia mikä on ollut varmaa on nimi. Mustaa valkoisella kertoo nimittäin kolmen valko-mustan schapendoeksen ja niiden laumanjohtajan elämästä. Kuulostipa hienolta ja arvokkaalta.

Vasemmalla Alice ja oikealla Disa, takana Demi

Todellisuudessa tää blogi kertoo matkasta kohti paljon haaveiltuja titteleitä. Niin muoto-, tottelevaisuus- kuin agivalioita. Tää kertoo matkan kommelluksista ja onnistumisista. Ja olen siis realisti, tiedän ettei koiristani todennäköisesti tule valioita, ainakaan kaikissa. Mutta matkata voi niitä kohti vaikkei tulisikaan koskaan pääsemään perille. Moni varmasti ihmettelee, että eikö toi tienny totakaan, kun näitä juttuja kirjoitan. Ja joo monessa asiassa olen ollut hölmö ja vienyt koiriani vain kauemmaksi tavoitteistani, mutta jokainen onnistuminen on minulle kuin lottovoitto ja haluaisin jakaa myös niitä asioita. Kun koira hoksaa asian, on minulle yhtä suuri asia kuin valionarvon saavuttaminen. Ja kun käy kommelluksia on niistä opittava, mutta jotta oppii on ne käsiteltävä. Älä siis loukkaannu vaikka minä (tai muut) eivät osaa asioita yhtä hyvin kuin sinä. Tässä on sinulle blogi, jonka jutuille ja tekijälle saa vaikka nauraa, jos ett muuta syytä keksi lukea tätä. Ole hyvä vaan!

Ja juu eka juttu menee vähän esittelyksi, mutta kuka ihme saisi esittelyn mahtuun reiluun tuhanteen merkkiin?! siis ei pysty ymmärtään..

Disa the Pullukka (ei oo kyl enää kovin pulleassa kunnossa)

Jatketaan esittelemällä mun oma pikkuvauvva, tunnetaan nykyään myös nimellä pullukka, eli siis ensimmäinen koirani ikinä Disa. Disa on nyt 3,5-vuotias Schapendoes, osaa olla todella kiltti, ja siten osaa olla todella haastava. Ahne, mutta pääosin tottelevainen. Osaa laskea kannattaako irrottaa varastetusta esineestä tai ruoasta irti vai vaan juosta häkkiin nopeasti ja odottaa että varastettu asia tullaan ottamaan pois. Jos ei saa esim kouluttaessa palkkaa heti tai ei muuten vaan kiinnosta, neiti alkaa leikkiä apaatikkoa, mutta sitten kun hoksaa miten palkan saa on riemu aivan uskomaton ja huomaa kuinka lamppu syttyy ja neiti on niin onnellinen. Ihmisten ilmoilla rauhallinen ja osaa käyttäytyä, koirille remmirähjäksi alkoi nuoremman koiran muuttaessa taloon. Kotona yrittää komentaa kovastikin ja komennettaessa laskee kannattaako tehdä.. Sanalla sanoen, kuin teinityttö!

Jottei mee liian sekavaks, keskityn nyt vain Disaan. Ei huolta kirjoitan kahdesta muusta vielä myöhemmin :)

Disan kanssa käytiin pentu- ja alkeistokokurssi Riikan hauskassa koirakoulussa. Oli kivaa, neiti oppi kerrasta asiat ja kulki tosi hienosti. Oli luokan paras luoksetulija, sillä Disa heitti ilmassa pepun vierelle ja korjasi itse asennon. Juu tällaista oli tunneilla, mutta entäs sitten kotona. Siellä se huiteli omia reittejään, ei huolinut herkkuja, ei välittänyt vaikkei ollut ruokaakaan saanut. Ei auttanut vaikka oli  vieraampi paikka, neitiä ei vaan kiinnostanut. Tässä kohtaa luovutin, jota kadun edelleen.
Noh, tästä on nyt pari vuotta aikaa ja menneet on menneitä. Nyt vaan korjataan niitä virheitä.

Viime syksystä ollaan käyty schape-tokossa saamassa oppia Henna Mattilalta. Disa on edistynyt hurjasti ja ilmoitin hänet myös OSKK:n järjestämälle toko-kurssille, jossa ohjaajana oli myös schapeihin hurahtanut Mira Roponen. Kurssilla saimme myös kimmokkeen mennä kokeeseen, ja ensimmäiset on jo katseltu valmiiksi. Kurssilla saimme tuntumaa halliin ja hieman pelottaviin isoihin koiriin.

Viimeisellä kerralla otettiin kokeenomainen harjoittelu, joka näytti  että ollaan "hienosäätövaiheessa". Nyt vaan vahvistetaan oikea suuntaista sivulla oloa ja vähennetään namipalkkaa. Ja mä opettelen pitämään kädet kurissa. Ihan huomaamatta annan kaksoiskäskyjä ja aivan turhaan. Hyppy oli ehkä epäonnistunein suoritus harjoituksessa. Neiti oli ihan innoissaan ja kun sai käskyn juoksi esteelle käänty ympäri ja katto mua "ooksä tosissas", toinen käsky neiti hyppäs ja jäi seisomaan. Toki istui mun tullessa vierelle ennen käskyä.. Mut joo tekemistä riittää ja varmuudeksi ollaan treenattu myös uusien sääntöjen tuomia muutoksia, mikäli elokuu tulee liian nopeasti :)

Agility alotettiin uutena harrastuksena vuodenvaihteen jälkeen. Siis tätäkin ollaan käyty vasta 6n kerran alkeiskurssi ja yksi omatoiminen harjoittelu. Disan kanssa saa mennä kaikki esteet jo itsenäisesti ja kepeistä ollaan otettu jo kaks verkkoo pois. Disalla on tosi hurja meno ja rakastaa puomia. Tosin kontaktiesteissä tarvii paljon jarrua. Ja mami tarvii vauhtia.. Haastetta siis molemmille. Myös oikealla kädellä ohjaaminen on hankalaa, etenkin putken jälkeen typy hakeutuu vasuriin, mikä siis ymmärrettävää kun tokoa tässä jauhettu koko syksy ja talvi.. Uutta oppia tulee antamaan itse Sport dog park:n yrittäjä Päivi Männistö, joten eiköhän me viel etenemään päästä :) ja samaan ryhmään tulee viel kaksi ihanaa kaveria schapendoessit Elli ja Hertta, niiden kaa me aina mennään lenkillekkin treenien jälkeen.

ROP-kehä Nokian rn 2014

Näyttelyistä en nyt rupee enempää jauhamaan kuin sen, että Disan paras saavutus on nokia ryhmänäyttelystä serti ja VSP. Paljon on erinomaisia tullut ja luokkavoittoja, mutta SA on usein apaattisen käytöksen takia jäänyt saamatta. Tai sit ei oo kunnolla antanut tutkia.. Tätä ihmettelen suuresti että miksi ei, kun rakastaa ihmisiä ja muuten antaa hyvin vieraidenkin ottaa syliin ja rapsuttaa. Disa on pienestä saakka ollut ihmisten perään, ei niinkään koirien.

Eiköhän tässä oo tarpeeksi ekaan kirjoitukseen.. seuraavassa kerronkin Demistä ja mm. luuvarkaudesta.

Toivottavasti tykkäsit ja palaat vielä takaisin :)

Saamani palautteen johdosta, kappalejakoa muokattu jälkikäteen!