torstai 23. huhtikuuta 2015

Ratatreeniä

Tiistain agitreeneissä päästiin treenaan radan tuoksinnassa erilaisia ohjauskuvioita. Disan kanssa alkurata meni hienosti neljännelle esteelle. Sitten Mami mokaa ja unohtaa persjätön, tämän osasin viel vahongossa korjata ja sain Disan hyppäämään seuraavalle ja vielä kiertämään siivekkeen ja tulemaan mun luokse. Samaan aikaan, kun Disa tekee oikein, niin minähän tietysti sekoilen ja teen valssin (5. esteellä). Tämän tehdessäni annnan Disalle suoran linjan A:lle, vaikka pitäisi mennä A:n alta menevään putkeen.

Tässä rata piirros.
 Olis mennyt tuo teksti niin selitykseksi ettei kukaan jaksa lukea.
Suokaa anteeksi, ei ole kovin hyvä piirros, mutta ihan itte tehty :).
Lisäsin tuon A:n selkeyttämään, vaikkei se rataan kuulunutkaan.

Uutta yritystä kehiin, mutta A vei voiton putkesta, se on niin paras este. Lopulta saimme koko radan menemään, vaikkei puhtaasti mennytkään, omien ohjausvirheideni takia Disa  lähti laskeutuun hypyistä ajoissa ja samalla tiputti rimat. Treenasimme loppupätkän niin, että saimme sen puhtaasti ja jätimme asian hautumaan päähän.

Demillä taas sattui pieni vahinko ensimmäisellä kerralla. Se kuunteli mua ja teki niin kuin ohjasin. Se juoksi putkeen eikä A:lle. Ja rata mentiin siis puhtasti läpi ja vauhtiakin löytyi. Ei huolta, otettiin uusiksi ja neiti muisti ruveta itse ajattelemaan. Niin se alkoi tuntuakin jo enemmän Demin treeniltä; hidasti välistävedon jälkeen hyppyyn, eikä hypännyt ilman välipalkkaa, persjätön jälkeen ei suostunut hyppäämään eteenpäin ja kun suostui juoksi A:lle.

Jaettiin rata osuuksiin ja treenattiin lyhyitä pätkiä kerrallaan, etenkin putki treenit tulevat tarpeeseen. Aloin vaan jo murehtia tulevaisuutta.. tai siis kun nuo rakastaa A:ta ja puomia, niin miten ihmeessä saan noi rakastumaan putkeen yhtä paljon, jotta jatkossa päästään tuosta putkeen eikä A:lle??

Treenasin odotellessa molempien kanssa keinua, Disa menee sitä jo melko hienosti, jarruttaa vaan ehkä vähän liian aikasin. Demin kanssa otin keinun itse vastaan. Harjoitukset meni ihan hyvin, mutta Demistä alkoi huomaamaan, että paineistui kovasti. Tämän takia treeni jäi muutamaan kertaan ja tehtiin sitten muita kivempia juttuja.

Lopuksi keppitreeniä, kuudella verkolla. Hirveätä kyytiä menee molemmat, Demi karkas kertaalleen, mutta saatiin se heti seuraavassa harjoituksessa menemään oikein. Disalla oli hieman vaikeampi jatkaa eteenpäin karkaus kohdasta, mutta lopulta sekin saatiin kuntoon.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti